Ohi on!

Vikana päivänä kävelin ulos osastolta; mikä fiilis!

Viimeisen harjoitteluviikon vietin ensiavussa ja oli taas mielenkiintoista. Ambulanssien varustelu täällä ei ole kovin kummoinen, eikä lähelläkään länsimaista tasoa. Mitään sairaanhoidollisia varusteita en nähnyt ambulansseissa, jotka toivat potilaita ensiapuun, ainoa varustelu näytti olevan iso happipullo. Näistä ambulansseista potilaat sitten itse kävelivat tai omaisten toimesta kannettiin ensiapuosaston ovelta sängylle. Moni potilaista saapui myös taksilla ja täällä taksikuskit ovat ilmeisen ystävällisiä; he oma-aloitteisesti hakevat ensiavusta potilassängyn ja auttavat potilaan taksista siihen, sekä vielä työntävät potilaan sänkyineen takaisin sisään. Ja näinpä yhden todella iäkkään mummon tulevan perheensä kanssa mopon kyydissä ensiapuun, keskimmäisenä kolmen hengen kyydissä.

Ambulanssi tuomassa potilasta...

Ensiavussa potilaat eivät viivy kauaa; tarkistetaan tärkeimmät elintoiminnot ja sitten kyyditys apuhoitajan toimesta kuvauksiin tai aika nopeasti osastolle tai kotiin. Nopeaa toimintaa. Sairaanhoitajien tehtävänä siis lähinnä vitaalien ottaminen potilailta, kanylointi, verinäytteet ja lääkitykset injektioina tai suoneen. Näitä sitten harjoiteltiin viikon aikana.

Lonkkamurtumapotilasta tässä lastoitetaan. Minulta kysyttiin, olenko nähnyt tällaista "laitetta" koskaan ennen... Kerroin, että meillä lastat näyttävät vähän erilaisilta...

Opettajat Thanh, Duc, sekä oppilas minä

Perjantaina oli sitten päätösseremonia meille kahdelle suomalaiselle ja kolmelle hollantilaiselle, vaikka minä olin ainoa, joka oikeasti päätti harkkansa tähän viikkoon, toiset jatkaa 2-3 viikkoa vielä. Puheita ja virallista pönötystä ja olipa meidän pitänyt koostaa myös Power Point-esityskin siitä mitä ollaan opittu harjoittelun aikana. Sitten saatiin viralliset kunniakirjat suoritetusta harjoittelusta. Illalla meidät oli vielä kutsuttu hoitotieteen laitoksen illalliselle. Odotettiin jähmeän virallista dinneriä, mutta ensi kädessä pöytään tilattiin 24 tölkin laatikko paikallista olutta ja lasit olivat täynnä koko ajan. Siinä laitoksen dekaanikin, aiemmin mainittu ja pelätty tohtori Ankin heitti viihteelle. Illalla mentiin vielä pelaamaan biljardia ja muut jatkoi iltaa pidemmälle, kun itse jouduin lähtemään pakkaushommiin ja valmistautumaan seuraavan aamun Hanoin lentoon. Surulliset jäähyväiset hollantilaisille, mutta onneksi vielä nähdään kun palataan Hueen viikon kuluttua turistelun merkeissä.

Ja tässä kahvilassa on juotu päivittäin kahvit tai teet hollantilaisten kanssa ja reflektoitu päivän kulkua...

Päätösseremoniassa koko konkkaronkka

Upea, erilainen ja silmiä avaava harjoittelu takana, meikä lähtee nyt lomalle! Luvassa kaksi viikkoa Vietnamin kiertelyä ja sitten vielä jonnekin muualle, kun tämän maan viisumi umpeutuu. Minne, se jäänee nähtäväksi. Jos jaksan, voin päivitellä valokuvia lomalta. Kiitos kun jaksoitte lukea ja kommentoida! Cảm ơn, kuten täällä tavataan sanoa!

Kuuluisa tohtori Anh ja diplomien jako, sekä perinteiset kuvaussessiot

Hoitotieteen laitoksen pamppujen kanssa illallisella

Synnytysosastolla Huessa ja lomalla Saigonissa

Synnytyssali harvinaisen tyhjänä. Kuten näette, potilas makaa synnytysvuoteella, joka on tuollainen mukava metallisänky ilman patjaa. Kuvassa myös opettaja Duc

Kaksi viikkoa synnytys- ja gynekologisella osastolla meni nopeasti. Olen ajatellut, että hoitajana työskentely naistentautien puolella olis mielenkiintoista, kun ainakin opinnot oli hyvin mielenkiintoisia. Täällä olen nyt kuitenkin joutunut toteamaan, ettei varmaan ole mun juttu, sen verran brutaaleja tapauksia olen nyt nähnyt. Täällä siis on synnytys- ja naistentautien osasto samoissa tiloissa. Lääketieteen opiskelijoita on tuttuun tapaan runsaasti ja yksityisyydestä toimenpiteiden tai synnytysten aikana ei ole tietoakaan. Porukkaa lappaa sisään ja ulos toimenpidehuoneista ja ovet on sepposen selällään kun naiset on tutkimuksissa, luonnollisesti osaston huomioon ottaen, alapää paljaana. Aiemmin en ole alkanut voida huonosti katsellessani leikkausta, haavoja tai verta. Mutta nyt aloin. Nuori, jo aiemmin keskenmenon saanut, rouva oli saapunut osastolle verenvuodon vuoksi. Lääkäri tutki rouvaa ultraamalla kohtua ja selvisi, että istukka on vielä kohdussa ja pitää tietenkin saada sieltä pois. Ultran jälkeen lääkäri yksinkertaisesti poisti istukan vetämällä sen pihdeillä ulos rouvan huutaessa kivusta (Suomessa tämä tehdään humautusnukutuksessa). Meinasin ihan oikeesti pyörtyä, niin ilkeetä teki. Ehkä pahin kokemus ikinä. Tähän verrattuna näkemäni synnytykset ei ole ollut mitään.

Synnytyssalissa täällä on neljä paikkaa, jossa synnytyksen eri vaiheissa olevat naiset odottelevat tai vuorollaan/samanaikaisesti synnyttävät. Kivunlievitystä ei ole saatavilla, koska kivun katsotaan täällä olevan hyväksi ja kuuluvan synnytykseen. Ja tämä kaikki tietenkin 20 opiskelijasilmäparin seurannassa. Esimerkiksi keskiviikkona synnyttämässä oli meidän yliopiston lastentautien opettaja ja katselijoina todennäköisesti hänen omat lääkäriopiskelijansa. Ja jos lapsi ei meinaa riittävän ripeästi tulla ulos, kätilö edesauttaa asiaa painamalla täydellä voimalla synnyttäjän vatsaa. Karua meininkiä...

Jossain siellä takana on potilas...

Huen yliopiston päärakennus

Tämän osaston kokemus on karmeuksistaankin huolimatta ollut tosi hieno, koska synnytyksiin en Suomessa yleensä opiskelijana tai työssäkään pääse. Muutenkin, kun tässä alkaa olla harjoittelu lopuillaan, voisi summata jo, että on ollut tosi palkitsevaa päästä seuraamaan näin erilaista sairaalameininkiä kuin meillä. Enää viikko ensiavussa, niin pakkaan kamat ja lähtö Huesta on edessä. Sitä ennen käväisin kuitenkin viikonloppulomalla entisessä Saigonissa eli Ho Chi Minhissä. Hieno kaupunki vaikka asukkaita onkin käsittämättömät 9 miljoonaa. Katselkaa kuvia (osastolta ei ole enempää, kun arvelin, ettette ehkä halua kuvia alapäistä... ja jopa täällä niiden kuvaaminen olisi asiatonta)

Ho Chi Minh 52. kerroksesta koettuna

Ja ostoskeskuksessa on luistelurata ja jäädytettyä popcornia!

Itse herra Ho Chi Minh

Perinneasu ao dai

Iltapäivätee ja -kakku

Ja täälläkin on muutamia mopoja

Jokivarsi (ei se, joka on Vantaalla... )

Säiden armoilla Huessa & vietnamilaisia uskomuksia

Lämpötila on eilen ja tänään ollut +20 täällä Huessa! Siihen päälle vielä vihmova sade, niin ollaan jo ihan Suomen kesämeiningissä. Ei ole ollut ilmastoinnille tarvetta. Lämpötila on siis laskenut hetkessä 10 astetta... Paikalliset vetää toppatakkia päälle. Ei uskoisi, mutta jopa Pohjolan karaistunutta asukkia alkaa palella. Säiden paranemisen toivossa eletään...

Opettajamme Thanh kertoi meille vietnamilaisista uskomuksista liittyen lapsen saamiseen ja synnyttämiseen. Kuten monessa muussakin Aasian maassa, myös täällä poikalapsi on erityisen toivottu ja raskaana olevan naisen vatsan muodosta ja napaviivasta voidaan tehdä monenlaisia päätelmiä. Kuulemma kuitenkaan tyttölasten abortointeja ei Thanhin mukaan enää tapahdu. Kun nainen on synnyttänyt ensimmäisen lapsensa, ottaa perhe sairaalasta istukan mukaan ja hautaa sen kotitilansa maahan. Uskotaan, että näin lapsi aikuistuttuaan vielä palaa paikalle, jonne istukka on haudattu, eikä siten ilmeisesti hylkää vanhempiaan. Synnyttäneen naisen ravinnon tulisi uskomuksen mukaan sisältää mahdollisimman paljon suolaa ja mahdollisimman vähän vettä. Synnyttäneelle syötetään mahdollisimman suolaista kalaa, lihaa tai riisiä, mutta ei vihanneksia. Tätä uskomusta ja sen negatiivisia terveysvaikutuksia vastaan hoitajat joutuvat taistelemaan joka päivä.

Synnyttäneen naisen päästyä kotiin hän pysyy sisällä, pimeässä huoneessa, jonka ikkunat on peitetty, jotta tuuli ei pääse sisään. Tämä siksi, että tuuli kuulemma menee synnyttäneen naisen korvasta sisään ja vanhemmiten sitten ilmeisesti kuulo huononee. Samasta syystä useilla synnyttäneillä naisilla osastolla on korvissaan pumpulitupot (joiden luulin itse olevan korvissa metelin vuoksi). Nainen siis on synnytyksen jälkeen kotona pimeässä huoneessa vauvan kanssa yhdestä kolmeen kuukautta, perheen uskomuksista riippuen. Naisen sängyn alla poltetaan tänä aikana hiiliä, jotta synnytyksen jälkeinen verenvuoto pysyisi mahdollisimman pienenä ja ihon karvatupet (joiden kautta tuuli voi myös mennä naisen sisään) supistuvat mahdollisimman pieniksi (ja siten tuuli ei pääse naisen sisään). Erityisen tukalaa kuulemma kuumana vuodenaikana... Nainen ei myöskään peseydy 1-3 kuukauteen synnytyksestä, koska vesi voisi mennä sisään kehoon ja aiheuttaa huonoja asioita (mitä, en saanut selvää). Nainen toki saa pienen määrän jotenkin tietyllä lailla keitettyä vettä, jolla voi hiukan pyyhkiä itseään tämän peseytymättömyysjakson aikana. Vedellä pesun sijaan naiselle annetaan suolakylpyjä, joissa palaviin hiiliin heitetään suolaa ja nainen makaa sängyllä savussa, jota suola palaessaan saa aikaan. Keskenmenon saanut nainen ja perhe tuovat huonoa onnea muille ja siksi joskus muut kuin aivan läheisimmät perheenjäsenet saattavat vältellä keskenmenon saanutta perhettä 1-3 kuukauden ajan. Nämä uskomukset ovat kuulemma katoamassa, mutta isoäitien ja anoppien valta perheissä on vielä suuri ja osa perheistä noudattaa edelleen kyseisiä perinteitä.

Onneksi on kivojakin juttuja, kuten tämä pikkuhaukku...

Kiipeilytekniikan haarakonttorin työntekijät hommissa...

Lapset puetaan kunnolla kun on kylmä...

Bahn my-patonkikisan tämänhetkinen voittaja...

Ja illalla aurinkokin näyttäytyi...

Vauvapesulasta päivää!

Ja synnytysosastolta huomenta! Pääsin osallistumaan osaston päivittäiseen vauvojenpesuoperaatioon. Joka aamu yksi kätilö kylvettää osaston vauvat. Koko operaatio tapahtuu kello 8-11 välillä yhden kätilön ja kahden paikallisen sairaanhoitajaopiskelijan toimesta. Äideille/perheille jaetaan vuoronumero, minkä perusteella he tuovat vauvansa pesuun. En saanut selville, millä perusteella numerot jaetaan. Pesula toimii siis niin, että äidit on jonossa pesuhuoneen ulkopuolella vauvan, vauvan varusteiden (pyyhe, pesulappu, vaippa tai ei, huopa ja puhtaat vaatteet) ja numerolappunsa kanssa. Kun oma vuoro tulee, äiti antaa numerolapun ja vauvan pesulinjastoon kätilölle, joka riisuu (1 minuutti) ja kylvettää (n. 2 minuuttia) vauvan. Tämän jälkeen vauva siirtyy sutjakasti kylvetysosaston linjastolla eteenpäin kuivauksen (1 minuutti) kautta pukemiseen (1 minuutti). Tämän jälkeen kätilö luovuttaa vauvan huutamalla tämän numeroa vauvan oikealle omistajalle. Vauvoja on päivittäin noin 70, joten ei ihme, että operaatio on ripeää. Me opiskelijat harjoittelimme tänään pesuja ja lähinnä varmaan häiritsimme normaalia pesurutiinia.

Tässä vanhemmat (harvinaista kyllä isät...) jonottaa vauvapesulaan...

Vaatteiden poistamispiste + kuivaus, jonossa tulossa jo seuraava vauva... kiirettä pitää!

Pesupiste

Tässä pesupisteessä ei olla tyytyväisiä... kokematon käsittelijä...

Ok, no nyt vähän helpotti jo...

Joo, nyt on jo ihan ok...

Vauvan luovutus pesun jälkeen... "Numero 18!"

Kovan työn jälkeen tarttee kunnon eväät...

Saatiin myös opetusta synnytysopista; Leopoldin otteet, joilla tutkitaan sikiön asentoa kohdussa. Opettajat Duc ja Binh.

Ja täällä on pikkusen satanut vettä...

Ja jos joku tarttee tuliaisia, voin tuoda...

Torstai toivoa täynnä

Torstaina pääsin uudelleen leikkuriin. Ja tällä kertaa samassa leikkurissa oli meneillään kaksi leikkausta, joten ahdasta oli. Esimerkiksi toisella pöydällä leikattiin urologista potilasta ja toisella pöydällä oli meneillään sektio. Ja porukkaa lappasi sisään ja ulos älytöntä tahtia. Mekin opiskelijoina saimme vaan marssia salista toiseen miten halusimme. Päivän jännittävin hetki oli kun saliin tuli potilas sektiota varten. Rouva oli lääkärin mukaan noin 100-kiloinen, normaalin vietnamilaisen synnyttäjän paino yleensä muutama kymmenen kiloa kevyempi. Anestesialääkärillä oli hankaluuksia antaa spinaalipuudutusta, koska "potilas kuulemma niin lihava". Henkilökunta tuntui muutenkin vähän naureskelevan potilaan painolle ja ainakin meille avoimesti englanniksi päiviteltiin potilaan lihavuutta. Itse sektio oli aika brutaalia hommaa, leikkausaukkoa revittiin ihan kunnon voimalla isommaksi kahden leikkaavan lääkärin toimesta. Pian kohdun avaamisen jälkeen näkyikin paksu, musta tukka ja vauva oli hetkessä ulkona. Vauvan vointi vaikutti hyvältä ja poika sai päähänsä pipon ja villatakin päälleen. Äidille vauvaa ei juuri esitelty, vaan se kärrättiin salin ulkopuolella leikkauksen lopun ajaksi.

Tosin jännä päivä ja tosi hienoa nähdä tällaista. Suomessa en usko pääseväni mukaan sektioon tai synnytykseen. Näitä varmaan tulee ensi viikolla lisää. Sitä odotellessa.

Spinaalipuudutuksen anto

Ja tässä hän on: terve poika, ikää 1 minuutti

Ja tässä jo vaatetta päällä...

Kaksi leikkausryhmää samassa salissa

Vatsan alueen tähystysleikkaus

Aamun ensimmäinen vauva: terve tyttö