Lastenosaston päätös & Da Nang

Kaksi viikkoa lastenosastolla meni vikkelään ja nyt olen jo kirurgisella. Harkkakaveri lähti kahdeksi viikoksi lomailemaan, mutta kivaa oli kun sain kolme hollantilaista harjoittelijaa samalle osastolle. Tosin, koska ovat varhemmassa vaiheessa opintojaan ja arkoja harjoittelemaan kanylointeja ja infuusioita, jouduin minä hommiin koko ekaksi päiväksi. No, saapahan harjoitella käden taitoja.

"Levon hetki kun lyö..."

Koska kirralla eka päivä vasta takana, niin muutama sananen viikonlopusta ja lomailusta. Vietin rentouttavan viikonlopun lähikaupunki Da Nangissa oikein mukavassa hotellissa. Viikonloppu oli täynnä mopoilua, aurinkoa ja hyvää ruokaa. Tutustuinpa siinä jokivartta kävellessäni paikalliseen 26-vuotiaaseen Nguyeniin, joka sitten kierrätti minua mopollaan ja vaihdoimme kokemuksia hänen kertoessa vietnamilaisen arjesta ja minä suomalaisen. Tässä kuvasatoa.

Minä ja Nguyen

Da Nang

Eiiiii, roskia rannalla!!

Jotain käsittämätöntä syötävää kalaravintolassa... en syönyt!

Hoi Anin erikoisuus: Cao Lau

Näinkin paljon saa mahtumaan mopoon...

Palailen asiaan kun kirralla seuraavan kerran tapahtuu jotain mielenkiintoista, josta en ehkä ole vielä raportoinut. Ai niin, uskollisesti ensin Marleenaa ja sitten minua pitkään palvellut kännykkäni siirtyi viimein ajasta ikuisuuteen pudottuaan minulta noin kymmenennen kerran asfaltille ja jouduin asioimaan paikallisessa elektroniikkaliikkeessä. Nyt kai pitäis ehkä ainakin osastolta otettujen valokuvien olla parempia kuin tähän saakka.

Sairaanhoitajan arkea

Harjoittelun lomassa olen yrittänyt kysellä vietnamilaisen sairaanhoitajan toimenkuvasta ja arjesta osastolla. Minähän en siis juurikaan ole päässyt osastolla työssä olevien hoitajien kanssa keskustelemaan kielimuurin vuoksi ja koska kuljen paikallisten hoitajaopiskelijoiden ja opettajan matkassa, toki samalla seuraamassa ja osallistumassa osaston hoitajien työhön. Tällä hetkellä on menossa lastenosaston harjoittelun toinen ja viimeinen viikko.

Sairaanhoitajien työvuorojen ymmärrys on osoittautunut yllättävän vaikeaksi, vaikka olen asiaa yrittänyt kysellä usealtakin henkilöltä. Tämän hetkisen ymmärrykseni mukaan lastenosastolla on päivittäin yhteensä viisi hoitajaa, joista yksi on 24 tunnin vuorossa (minkä jälkeen saa yhden vapaapäivän), kolme tekee päivävuoroa (klo 7-11 ja 13.30-17) ja yksi on nk. päähoitaja. Näistä viidestä yksi vastaa koko osaston kirjaamisista ja päivittäisten lääkepussukoiden tekemisestä kullekin potilaalle, joten hän ei ole ollenkaan mukana hoitotyössä. Potilaita lastenosastolla on tällä hetkellä laskujeni mukaan 40-50, joten neljällä osaston hoitajista on melkoinen työmäärä työvuorossaan. Aamupäivä kuluu lähinnä lääkkeiden jaossa ja perheenjäsenten ohjaamisessa, kun nämä antavat lapselle tabletit, inhalaatiot ja juotavat liuokset. Tälläkin osastolla perheenjäsenet on siis valjastettu osaksi potilaan hoidon toteutusta. Hoitajan aika kuluu injektoitavien lääkkeiden antoon, kanyyleiden vaihtoon ja verinäytteiden ottamiseen. Täällä sairaanhoitajat hoitavat lasten kanyloinnit, toisin kuin Suomessa (jossa tehtävä kuuluu lääkärille) ja todella taitavia he siinä ovatkin. Osastolla ei myöskään ole esimerkiksi sosiaalityöntekijöitä tai ravitsemusterapeutteja, joten nämäkin tehtävät tarvittaessa hoitaa sairaanhoitaja.

Normaali määrä ihmisiä per huone lääkärinkierron aikana.

Vasta valmistuneen sairaanhoitajan palkka on täällä Vietnamissa noin 130 euroa kuukaudessa, kokeneempi hoitaja saattaa ansaita 180-250 euroa kuukaudessa. Työpaikkoja on niukasti valmistuneelle ja niistä kilpaillaan tosissaan. Työpaikkahaastattelussa on tavallista että tiedustellaan kuinka sitoutunut hoitaja on, onko menossa naimisiin tai perhettä perustamassa, koska silloin yleensä joutuu muuttamaan aviomiehen perheen asuinpaikkakunnalle omasta työstä huolimatta. Sairaanhoitajien roolina on ollut aiemmin pitkälti lääkärin antamien ohjeiden ja määräysten noudattaminen ja vasta viime vuosina Huen yliopistossa on alettu toteuttaa hoitajien koulutusohjelmaa, jossa sairaanhoitajalla on itsenäinen rooli lääkärin rinnalla osana hoitotyötä. Sairaanhoitajalla ja myös lääkärillä on täällä myös paljon paineita, sillä mikäli sattuu hoitovirheitä, vastaavat hoitaja ja lääkäri niistä itsenäisesti sairaalan ottamatta niihin osaa. On kuulemma ollut tapauksia, joissa lääkäri ja hoitaja ovat joutuneet pakenemaan paikkakunnalta omaisten vihaa hoitoon liittyvissä asioissa, siis vaikka virhettä ei olisi sattunutkaan, mutta potilas on esimerkiksi kuollut. Omaiset ovat uhanneet tappaa hoitavan lääkärin ja sairaanhoitajan ja ilmeisesti uhkauksia on myös toteutettu.

Lääkkeenjakokärry

Ja nyt pistää...

Yleisimmät alle 5-vuotiaiden kuolinsyyt ovat täällä ripuli ja keuhkokuume. Vertauksena: Suomessa yleisin lasten kuolinsyy on liikenneonnettomuus, hukkuminen tai synnynnäiset epämuodostumat ja kromosomipoikkeavuudet. Ripuliin on Suomessa kuollut esimerkiksi vuosien 1990-1995 aikana yhdeksän 1kk-3 vuoden ikäistä lasta. Kuivumisen merkkien tunnistaminen on siten täällä hyvin tärkeää ja olen itse ainakin oppinut paljon asiaan liittyen. Sisätautiosaston lisäksi myös lastenosastolla on tullut vastaan ihan aiemmin tuntemattomia sairauksia (ja kyse ei ole vain omasta kokemattomuudesta), kuten munuaisiin liittyvä nefroottinen oireyhtymä, joka tuntuu olevan täällä kovin yleinen. Myöskään dengue- tai dengue-verenvuotokuumeeseen ei Suomessa useinkaan osastolla törmää, täällä se on jokapäiväistä, myös lastenosastolla. Nyt on muuten pahin dengue-aika. Nefroottisesta oireyhtymästä erimerkkinä viime viikolla näkemäni 3-vuotias potilas, jonka silmät (taudinkuvaan kuuluvana) olivat niin turvoksissa, että näytti koko ajan siltä, että on itkenyt tauotta. No, niinhän hän aika pitkälti tekikin. Aina kun saavuimme huoneeseen valkoisine takkeinemme, ruiskuinemme ja neuloinemme. Tänään näin hänet viikonlopun jälkeen ja oli kuin eri poika, turvotus silmistä oli laskenut kokonaan, silmät näkyvissä ja poika selvästi tunnisti minut, kun alkoi naureskelemaan saman tien kun nähtiin ja heilutteli iloisesti. Olipa tosi suloinen tapaus!

Polkupyörällä kouluun ja töihin...

Potilaspaperit järjestyksessä...

Ja tokihan tässä ehtii viikonloppuina vähän mopoilla ja rantalomaillakin. Kävin katsastamassa lähellä olevan hylätyn vesipuiston. Ja uusi, kiva ruokalöytö omalta kotikadulta: tuollaista pizzan tai quesadillan sekoitusta. Riisipaperilättyjä, kolme lättyä 40 senttiä, asiallinen hinta. Jotain revittyä possua ja viiriäisen munaa kai siinä oli kevätsipulin kanssa ja sitten grilliin. Ja nautitaan chili-soija-kalakastikkeen kanssa. Joka tapauksessa maistui. Muuta kovin kummallista täällä ei ole tapahtunut, viikot vierii ja kohta puolivälissä oloa täällä. Hue alkaa olla jo monin paikoin nähty, mutta yritän keksiä viikonlopuiksi nähtävää ja koettavaa. Ensi viikolla kirralle, toivotaan, että pääsen leikkaussaliin.

Vesipuhvelit oli päättäneet siirtyä pellolta kadulle. Joukossa on voimaa!

Hylätty vesipuisto

Näkymä lohikäärmeen suusta

Hope-centerin (kouluttaa ja työllistää kehitysvammaisia) kaupassa.

Than Thoanin katettu silta, jonne minut ystävällisesti opasti paikallinen nuori herra mopollaan, ilman mitään korvausta tietysti. Sitä ennen olinkin itse yrittänyt löytää paikkaa noin kaksi tuntia...

Sunnuntaipäivän viettoa uima-altaalla

Sisätautien harkkaraportti

Olen siis selvinnyt kolmen viikon sisätautiharkasta ilmeisesti puhtain paperein. Nuo viikot sisälsi päivittäistä ihmispaljoutta hoitajien, hoitajaopiskelijoiden, lääkärien, lääkäriopiskelijoiden, potilaitten ja perheenjäsenten muodossa, melkein päivittäistä myllytystä tohtori Anin puolelta lääkärikierroilla ja päivittäisiä lääkityksiä iv- ja im-injektioiden muodossa, sekä kanylointeja ja verinäytteitä. Harkka päättyi perjantaina samalla tavalla kuin alkoi ekana maanantaina: tohtori Anin lääkärikierrolla mukana muiden (lääkäri)opiskelijoiden kanssa. Ja joka kerta: "Finnish nursing students! In front!". Ja samalla alkoi myllytys. Lääkäri kyselee meiltä kysymyksiä, joihin kuudennen eli viimeisen vuoden lääkäriopiskelijatkaan eivät osaa vastata. No, tietäähän sen, että persiilleen menee meiltäkin tai ei ole hajuakaan, kun kysellään taudeista, joihin ei olla koskaan törmätty. Ja tämä kaikki miltei ymmärtämättömällä "englannin" kielellä. Ja meidän oli joukossa tietenkin aivan mahdotonsa yrittää edes piiloutua väkijoukkoon. Joten nyt ihan mielenkiinnolla vaihdetaan osastoa, näillä näkymin lastenosastolle, jossa kuulemma on vielä enemmän porukkaa, mutta toivottavasti ei tohtori Ania. Anin puolustukseksi sanottakoon, että hän ystävällisesti kyllä haastatteli minut ja määräsi antibiootteja pitkään jatkuneeseen ripuliin, kiitos siitä. Kyselivät myös, että onko koskaan tehty tähystystä, kerroin ettei ja ettei nytkään ole sille tarvetta (ei täällä, eikä tässä lasaretissa, kiitos!) Seuraavassa kuvasatoa.

Lääkelistojen tarkistusta...

Sitten sekoitellaan ja vedellään ruiskuun...

Mopolla kouluun... ja tässä murto-osa...

Näkymä sisätautiosaston 6. kerroksen partsilta, jossa kaide noin 1 m korkea...

Ei, tämä ei ole kuppauslaite, vaan EKG-laite... Potilas tässä huusi ääneen rintakipujaan, mutta eipä kovin kummallista lääkitystä tuntunut saavan, eikä mitään elvytysvalmiuttakaan nostettu... Siinä sängyn vieressä valmistauduin paineluun...

Onkos potilaalla kuoppaturvotusta?

Ja sitt tietty selfiet!

Ja vähän hoitsukavereittenkin kanssa, kuvassa Da.

Joku käsittämätön hetelmä...

Sunnuntaina lähdettiin suomalaisporukassa Huen lähirannoille. Phu Thuanin rantsussa ei ollut tungosta...

Historiapläjäys ja onko Vietnamissa rantoja?

Kaikissa hautakivissä lukee "Marttyyri, tuntematon", Vietnamin sodassa kuolleiden tuntemattomien sotilaiden hautoja.

Päätettiin ruotsalaisten kanssa lähteä selventämään hiukan Vietnamin historiaa retkelle Vietnamin sodan demilitarisoidulle vyöhykkeelle, joka jakoi maan kahtia Pohjois- ja Etelä-Vietnamiin (kommunistit vs ei-kommunistit) Genevessä laaditun rauhansopimuksen mukaisesti. Vietnamin sotaan liittyvä historia ei ole ihan hallussa, enkä ala sitä tässä referoimaan, lukekaa Wikipediasta. Sodan osapuolia olivat kuitenkin aluksi Vietnam ja Ranska ja myöhemmin USA. Oikeasti alue ei ollut aseeton alue, vaan jenkkien osallistuttua sotaan, käytiin juuri tällä alueella sodan pahimmat taistelut ja aluetta pommitettiin raskaasti. Kerrankin sattui oppaaksi erinomainen vanhempi herrasmies, joka kertoi olevansa kotoisin juuri lähikylästä ja kuvaili henkilökohtaisestikin sodan kauhuja.

Sillan sininen osa on pohjoista, keltainen etelää. Etelän päässä näkyy sodan muistomerkki.

Sain tässä männä viikkona vatsapöpön, luonnollisesti turrealueen turreravintolasta, joten jouduin jo ekan kerran saikuttelemaan harkasta. Ja koska viikko oli jälleen raskas ja maha epäkunnossa, päätin ottaa lennot etelään Vietnamin "paratiisisaarelle" Phu Quocille pitkäksi viikonlopuksi. Saari on Vietnamin suurin, mutta ehdin kuitenkin mopoilla sitä melkomoisen määrän (koska ajoin tietty harhaan ja tuli vedettyä ylimääräiset 30km). Ja eräälle blogin lukijalle ja asiaa pohtineelle tiedoksi: Vietnamissa on rantoja.

Phu Quocin koira (Phu Quoc ridgeback), joka on kuulemma ihan oikea, oma koirarotunsa (kovin on monennäköistä haukkua saman rodun sisällä...). Kuuluu samaan "heimoon" kuin rhodesiankoira ja tunnusomaista näille molemmille on selän kuvio, jossa karvat kasvaa vastakarvaan. Koiralla on kuin irokeesi, joka tässä tällä pikkuhemmolle vähän jo näkyykin.

Toinen, samaisen rodun erinäköinen edustaja...

Osa rannoista täällä on todella roskaisia, muovia rannat täynnä. Täällä on nyt hiljainen sesonki, mikä tekee matkailusta miellyttävää, mutta sää on välillä arvaamaton ja erityisesti länsirannikolla meri on todella levoton ja aallot on suuria.

Iltatorilla merenelävistä nauttimassa.

Pakko kertoa vielä sattumus tältä saarilomaltani koskien hotellia, johon majoituin. Kirjoitin eilen Tripadvisoriin arviota hotellista, vaikka oleskelu ei ollut vielä päättynytkään. Minulla on ajoittain tapana arvostella majapaikkoja, joissa olen majoittunut, yleensä silloin kun kyseessä on ollut todella hyvä tai todella huono paikka. En ole useinkaan kuitenkaan ole tullut ajatelleeksi palvelun valtaa, sekä hyvässä että pahassa. Nyt majapaikkani oli oikein mukava, mutta sijainti sellainen, että läheisen clubin desibeleillä 90 soitettu musiikki kantautui sinne todella tehokkaasti. Onneksi lopettivat soittamisen ennen puolta yötä, mutta onhan tuo jonkin verran häiritsevää jos ei tuollainen meno kiinnosta. No, tänään olin sitten uima-altaalla viettämässä päivää, kun hotellin joksikin johtajaksi esittäytynyt ystävälllinen nuori herra tuli keskustelemaan kanssani. Olivat jo ehtineet lukea arvosteluni (ilmeisesti nimimerkkini ei ole kovin omaperäinen) ja olivat kovin pahoillaan metelistä. Kerroin heille toki, ettei asia toki ole heidän vikansa, minkä olin sanonut myös hyvin ystävällisessä arvotestelussanikin, jossa lähinnä kritisoin ainoastaan hotellin sijaintia clubin läheisyydessä. Johtaja kertoi, että antamani kolme tähteä viidestä Tripadvisorissa olivat todella haitallinen arvio heille ja siksi he haluaisivat hyvittää minulle 30 prosenttia maksamastani huoneen hinnasta ja sen lisäksi tarjosivat minulle siirtoa toiseen hotelliin, johon musiikin ei pitäisi niin kuulua. Ja tämä tietenkin vienon toivomuksen kera, että poistan arvioni palvelusta. Minähän en ole koskaan väittänyt olevani lahjomaton, joten mikäs siinä, ajattelin, hyvähän tällä reissulla on testata myös toista hotellia, jos nimittäin vaikka vielä palataan. Ja näin minut siirrettiin toiseen hotelliin heidän kustannuksellaan, hyvitettiin osa maksamastani huonehinnasta ja vielä syömäni ateriat hotellin ravintolassa. Kuulemma olisi minibaarikin mennyt siihen samaan, mutta harmi kun en sitä tiennyt enkä siten ollut ehtinyt sitä tyhjäksi juoda. Joten nyt ollaan vika yö toisessa majapaikassa ja mukavalta näyttää. Ja tokihan minä näinkin hyvin lahjottuna poistin tietenkin murskaavan arvioni.