Sairaanhoitajan arkea

Harjoittelun lomassa olen yrittänyt kysellä vietnamilaisen sairaanhoitajan toimenkuvasta ja arjesta osastolla. Minähän en siis juurikaan ole päässyt osastolla työssä olevien hoitajien kanssa keskustelemaan kielimuurin vuoksi ja koska kuljen paikallisten hoitajaopiskelijoiden ja opettajan matkassa, toki samalla seuraamassa ja osallistumassa osaston hoitajien työhön. Tällä hetkellä on menossa lastenosaston harjoittelun toinen ja viimeinen viikko.

Sairaanhoitajien työvuorojen ymmärrys on osoittautunut yllättävän vaikeaksi, vaikka olen asiaa yrittänyt kysellä usealtakin henkilöltä. Tämän hetkisen ymmärrykseni mukaan lastenosastolla on päivittäin yhteensä viisi hoitajaa, joista yksi on 24 tunnin vuorossa (minkä jälkeen saa yhden vapaapäivän), kolme tekee päivävuoroa (klo 7-11 ja 13.30-17) ja yksi on nk. päähoitaja. Näistä viidestä yksi vastaa koko osaston kirjaamisista ja päivittäisten lääkepussukoiden tekemisestä kullekin potilaalle, joten hän ei ole ollenkaan mukana hoitotyössä. Potilaita lastenosastolla on tällä hetkellä laskujeni mukaan 40-50, joten neljällä osaston hoitajista on melkoinen työmäärä työvuorossaan. Aamupäivä kuluu lähinnä lääkkeiden jaossa ja perheenjäsenten ohjaamisessa, kun nämä antavat lapselle tabletit, inhalaatiot ja juotavat liuokset. Tälläkin osastolla perheenjäsenet on siis valjastettu osaksi potilaan hoidon toteutusta. Hoitajan aika kuluu injektoitavien lääkkeiden antoon, kanyyleiden vaihtoon ja verinäytteiden ottamiseen. Täällä sairaanhoitajat hoitavat lasten kanyloinnit, toisin kuin Suomessa (jossa tehtävä kuuluu lääkärille) ja todella taitavia he siinä ovatkin. Osastolla ei myöskään ole esimerkiksi sosiaalityöntekijöitä tai ravitsemusterapeutteja, joten nämäkin tehtävät tarvittaessa hoitaa sairaanhoitaja.

Normaali määrä ihmisiä per huone lääkärinkierron aikana.

Vasta valmistuneen sairaanhoitajan palkka on täällä Vietnamissa noin 130 euroa kuukaudessa, kokeneempi hoitaja saattaa ansaita 180-250 euroa kuukaudessa. Työpaikkoja on niukasti valmistuneelle ja niistä kilpaillaan tosissaan. Työpaikkahaastattelussa on tavallista että tiedustellaan kuinka sitoutunut hoitaja on, onko menossa naimisiin tai perhettä perustamassa, koska silloin yleensä joutuu muuttamaan aviomiehen perheen asuinpaikkakunnalle omasta työstä huolimatta. Sairaanhoitajien roolina on ollut aiemmin pitkälti lääkärin antamien ohjeiden ja määräysten noudattaminen ja vasta viime vuosina Huen yliopistossa on alettu toteuttaa hoitajien koulutusohjelmaa, jossa sairaanhoitajalla on itsenäinen rooli lääkärin rinnalla osana hoitotyötä. Sairaanhoitajalla ja myös lääkärillä on täällä myös paljon paineita, sillä mikäli sattuu hoitovirheitä, vastaavat hoitaja ja lääkäri niistä itsenäisesti sairaalan ottamatta niihin osaa. On kuulemma ollut tapauksia, joissa lääkäri ja hoitaja ovat joutuneet pakenemaan paikkakunnalta omaisten vihaa hoitoon liittyvissä asioissa, siis vaikka virhettä ei olisi sattunutkaan, mutta potilas on esimerkiksi kuollut. Omaiset ovat uhanneet tappaa hoitavan lääkärin ja sairaanhoitajan ja ilmeisesti uhkauksia on myös toteutettu.

Lääkkeenjakokärry

Ja nyt pistää...

Yleisimmät alle 5-vuotiaiden kuolinsyyt ovat täällä ripuli ja keuhkokuume. Vertauksena: Suomessa yleisin lasten kuolinsyy on liikenneonnettomuus, hukkuminen tai synnynnäiset epämuodostumat ja kromosomipoikkeavuudet. Ripuliin on Suomessa kuollut esimerkiksi vuosien 1990-1995 aikana yhdeksän 1kk-3 vuoden ikäistä lasta. Kuivumisen merkkien tunnistaminen on siten täällä hyvin tärkeää ja olen itse ainakin oppinut paljon asiaan liittyen. Sisätautiosaston lisäksi myös lastenosastolla on tullut vastaan ihan aiemmin tuntemattomia sairauksia (ja kyse ei ole vain omasta kokemattomuudesta), kuten munuaisiin liittyvä nefroottinen oireyhtymä, joka tuntuu olevan täällä kovin yleinen. Myöskään dengue- tai dengue-verenvuotokuumeeseen ei Suomessa useinkaan osastolla törmää, täällä se on jokapäiväistä, myös lastenosastolla. Nyt on muuten pahin dengue-aika. Nefroottisesta oireyhtymästä erimerkkinä viime viikolla näkemäni 3-vuotias potilas, jonka silmät (taudinkuvaan kuuluvana) olivat niin turvoksissa, että näytti koko ajan siltä, että on itkenyt tauotta. No, niinhän hän aika pitkälti tekikin. Aina kun saavuimme huoneeseen valkoisine takkeinemme, ruiskuinemme ja neuloinemme. Tänään näin hänet viikonlopun jälkeen ja oli kuin eri poika, turvotus silmistä oli laskenut kokonaan, silmät näkyvissä ja poika selvästi tunnisti minut, kun alkoi naureskelemaan saman tien kun nähtiin ja heilutteli iloisesti. Olipa tosi suloinen tapaus!

Polkupyörällä kouluun ja töihin...

Potilaspaperit järjestyksessä...

Ja tokihan tässä ehtii viikonloppuina vähän mopoilla ja rantalomaillakin. Kävin katsastamassa lähellä olevan hylätyn vesipuiston. Ja uusi, kiva ruokalöytö omalta kotikadulta: tuollaista pizzan tai quesadillan sekoitusta. Riisipaperilättyjä, kolme lättyä 40 senttiä, asiallinen hinta. Jotain revittyä possua ja viiriäisen munaa kai siinä oli kevätsipulin kanssa ja sitten grilliin. Ja nautitaan chili-soija-kalakastikkeen kanssa. Joka tapauksessa maistui. Muuta kovin kummallista täällä ei ole tapahtunut, viikot vierii ja kohta puolivälissä oloa täällä. Hue alkaa olla jo monin paikoin nähty, mutta yritän keksiä viikonlopuiksi nähtävää ja koettavaa. Ensi viikolla kirralle, toivotaan, että pääsen leikkaussaliin.

Vesipuhvelit oli päättäneet siirtyä pellolta kadulle. Joukossa on voimaa!

Hylätty vesipuisto

Näkymä lohikäärmeen suusta

Hope-centerin (kouluttaa ja työllistää kehitysvammaisia) kaupassa.

Than Thoanin katettu silta, jonne minut ystävällisesti opasti paikallinen nuori herra mopollaan, ilman mitään korvausta tietysti. Sitä ennen olinkin itse yrittänyt löytää paikkaa noin kaksi tuntia...

Sunnuntaipäivän viettoa uima-altaalla